Kannattaako turhaa tavaraa säilyttää?

Päivi Ängeslevän kolumni Tarpeellisesta tuli törkyä Helsingin Sanomissa herätti paljon keskustelua tavaran säilömisestä ja kuinka aikaavievää on käydä läpi muiden tavaroita. Ihmiset säilyttävät paljon käyttökelpoista tavaraa sekä myös rikkinäisiä tavaroita ja varsinaista roskaa.

Jenni Sarras Arkijärki blogissaan otti kantaa myös aiheeseen. Kannattaako kuitenkaan kaikesta luopua? 

Ammattijärjestäjä Ilana Aalto kirjoitti myös blogissaan aiheeseen liittyen Kuka saa jättää kuolinsiivouksen tekemättä?



Tärkeintä lienee kuitenkin käydä tavaroitaan säännöllisesti läpi ja laittaa kiertoon itselle turha tavara. Mikä sitten kenellekin on turhaa? Tämän voi määrittää vain tavaran omistaja itse. Säilytettävän tavaran määrän määrittää käytettävissä olevat säilytystilat, jossa voidaan tavaraa säilyttää sen pilaantumatta.

Kannattaa myös huomioda tavaran säilyttämisestä aiheutuvat kustannukset. Varastotilan vuokra tai ylimääräiset huoneet pelkästään tavaran säilyttämiseen on merkittävä kustannus. Asumismukavuuteenkin vaikuttaa väljät ja järjestyksessä olevat säilytystilat, jolloin tavaran löytää kun sen tarvitsee.

Jos tavaroita säilötään vuosikaudet, ne eivät ole enää ajanmukaisia ja voivat jopa pilaantua huonosti säilöttynä. Jos tavara pääsee kiertoon ajallaan ja hyväkuntoisena, on se oikea ekoteko. Tavara saa useamman käyttäjän elinkaarensa aikana ja uuden ostaminen vähenee.

Kommentit