Kirja: Hyvästit tavaroille - Vapauttava minimalismi - Fumio Sasaki

Fumio Sasakin englanninkielinen kirja Goodbye, things: The Japanese New Minimalism on vihdoin käännetty suomeksi:  Hyvästit tavaroille - Vapauttava minimalismi. Kirja julkaistaan huomenna 20.1.2021.


 

Kirja kertoo Fumio Sasakin tarinan, miten hänestä tuli äärimmäinen minimalisti. Hän oli kirjaa kirjoittaessaan kolmikymppinen Tokiossa asuva sinkkumies, entinen maksimalisti, kuten hän itseään kutsui. 

Fumion kämppä oli sotkuinen ja pullollaan tavaroita. Hän oli stressaantunut ja ahdistunut. Tavarat olivat vain vuosien saatossa kertyneet, koska hän ei raaskinut eikä jaksanut luopua mistään. Fumio päätti hankkiutua eroon kaikista tavaroistaan, paitsi hänelle itselle aivan välttämättömimmistä kuten puhelin, läppäri, muutamat keittiötarvikkeet, vaatteet ja huonekalut. Tyhjässä asunnossa istuessaan hän koki olonsa rauhalliseksi ja onnelliseksi.

Kirja tarjoaa uusia ja virkistäviä näkökulmia tavarasta luopumiseen, kuten 55 vinkkiä miten luopua turhista tavaroista ja ajatusmalleista. On hyvä tiedostaa, että aivokapasiteettimme on rajallinen. Aivopasiteettia vievää on esimerkiksi omistaa useampi pankkitili ja pankkikortti, monia kanta-asiakaskortteja sekä vaikka lahjakortteja. Ne eivät vie tilaa lompakossa fyysisesti paljon, mutta niiden sitoma energia vie. Muistanko näyttää kanta-asiakaskorttia kassalla? Jos kulutan vielä 10 euroa, saan lisäalennuksen, mitä vielä ostaisin? Milloin lahjakorttini vanhenee, ehdinkö käyttää sen? Jos luottokortti varastetaan, siitä seuraa paljon huolta ja toimenpiteitä. 

Itseltä on myös hyvä kysyä, ostaisinko sen uudelleen täyteen hintaan? Jos et olisi valmis ostamaan tuotetta uudelleen täyteen hintaan, se ei luultavasti välttämätön. 

 

Visuaalinen häly

Myös visuaalisen hälyn minimointi voi monella ihmisellä rauhoittaa mieltä. Valkoinen, beige,  harmaa, luonnonmateriaalit kuten puu ja pellava luovat harmoniaa. Esimerkiksi puhdistusaineiden kirkkaat etiketit ja korkit herättävät huomiota ja varoittavat usein esimerkiksi myrkyllisyydestä. Kirkkaat värit eivät yleensä ole rentouttavia. Niiden tarkoitus on saada huomiosi ja voivat täten olla uuvuttavia erityisesti suurina pintoina. 

Kirjasta löytyy vielä 15 ajatusta, miten syventää minimalismia entisestään. Esimerkiksi univormu-pukeutuminen eli vähäisten, ja samanlaisten, mutta itselle sopivien vaatteiden pitäminen. Vähemmän päätöksiä, enemmän aikaa itselle tärkeille asioille. Fumion mielestä minimalismi on vapautta ja tavarat aina jollain tasolla sitovat ajatuksiasi ja energiaasi.

 

Äärimmäinen minimalismi

Harvalla meistä on kuitenkaan todellinen haave äärimmäisestä minimalismista. Kirjan vinkkejä voi kuitenkin soveltaa hyvin omaan elämään ja poimia sieltä itselle sopivat tavat toimia.

 


 

Suomenkieliseen kirjaan on jo jonkin verran jonoa Helmet kirjastopalvelussa, mutta kannattaa mennä jonoon. Kirja on todella lukemisen arvoinen! Englanninkieliseen teokseen on tällä hetkellä Helmetissä vain lyhyt varausjono. Kirja on nopea- ja helppolukuinen englanniksi. Fumio Sasakin kirjoja ei valitettavasti näytä ainakaan vielä löytyvän suomalaisista äänikirjapalveluista.

Vahva lukusuositus!


 



Kommentit