Hävikkiruoka ja satokausiajattelu

Minimalisti Virve Fredman ottaa Ostolakossa blogissaan kantaa hävikkiruokaan eli ns. punalaputettuun ruokaan. Hän on itse innokas punalappujen metsästäjä ja kokoaa ruokavalionsa perusterveellisen ns. hävikkiruuan ympärille. 

Lisäksi Virve päivittää Instagram stories osiotaan ahkerasti ja jakaa mm. uusimpia punalappulöytöjään sekä kertoo elämästään minimalistina. Kannattaa kurkata!

 

 

Satokausiajattelu on ekologista ja edullista

Satokausiajattelu on myös yksi hyvä tapa lisätä maukkaita, terveellisiä ja edullisempia vihanneksia, hedelmiä ja marjoja ruokavalioon. Satokausikalenteri listaa kuukauden mukaan sesongissa olevat vihannekset, hedelmät, marjat, juurekset, kalat ja jopa äyriäiset. 

Tammikuussa sesongissa ovat esimerkiksi monet sitrushedelmät:

  • appelsiinit
  • veriappelsiinit
  • klementiinit
  • greipit.

 


Satokausiajattelulla eli sesonkisyömisellä on etunsa. Satokausi-kasvisten hinnat ovat sesongin aikaan alimmillaan ja ravintoarvot tuoreuden ja optimaalisten kasvuolosuhteiden johdosta korkeimmillaan.

Satokausiajattelu tuo myös vaihtelua ruoanlaittoon. Satokausi-sivustolla on useita reseptejä kokeiltavaksi. Satokausi appi on monipuolinen ja Facebookin Satokausikalenteri-sivu on aktiivinen. Kannattaa nekin katsoa, jos aihe kiinnostaa!

 

 

 


Kommentit